Pajari-sukukokous 2018

Kuvia ja asiaa sukukokouksesta vuodelta 2018

Sukukokous pidettiin Imatralla, Imatran seurakunnan leiri- ja kurssikeskus Päivärannassa (Päivärannantie 7) 4.-5.8.2018. Kokouksesta muodostui hyvä ja lämminhenkinen sosiaalinen tapahtuma.

   Lauantaina kokoonnuttiin ensin kello 13 tervetulokahville Päivärannan saliin. Kello 14 siirryttiin bussiin ja aloitettiin päivän ohjelmaan suunniteltu retki. Retkioppaana meillä toimi Risto Pajari, kertoen eri paikoista ja niiden historiasta. Ensimmäisenä kohteena oli Rautjärven kirkkomaa jonka sankarimuistomerkille laskettiin kukkavihko. Sieltä retki jatkui Kollaa ja Simo Häyhä -museoon. Museolla oppaanamme toimi lisäksi museon toiminnanjohtaja Reijo Sinkkonen. Museon jälkeen bussi suuntasi Miettiläntietä ja Pajarintietä Pajari-kylään asti eli järvien Pitkäjärvi ja Ylimmäinen välimaastoon saakka. Paluumatkalla takaisin Päivärantaan tultiin museotietä eli Niskapietiläntietä pitkin ohi Purnujärven. Tällä osuudella jouduimme sitten jo rankkaan sadekuuroon jota sävytti kova tuuli mutta selvisimme onnellisesti takaisin Päivärantaan vaikka ainakin yhden langoille kaatuneen puun alta jouduttiinkin ajamaan. Päätepisteessä Päivärannassa meitä kuitenkin odotti pouta ja kirkas auringonpaiste.

Seuraavaksi eli kello 17.30 olikin vuorossa 40-vuotiskokouksen juhlapäivällinen. Tervetuliaismaljan ja karjalaisten laulun jälkeen isäntä Mikko Arponen piti tervehdyspuheen juhlakansalle. Tämän jälkeen nautimme Päivärannan loihtimasta maukkaasta ja runsaasta päivällisestä, vilkkaan keskustelun merkeissä.

Lauantai-ilta sujuikin sitten Päivärannan rantatuvalla seurustellen, uiden, sukututkimuksista keskustellen sekä iltapalasta nauttien. Viimeiset taisivat poistua rantatuvalta puolen yön paikkeilla.

   Sunnuntaina juhlaväkeä kokoontui jo aamusella maukkaalle aamupalalle Päivärantaan. Tämän jälkeen kello 10.30 Maija-Leena Pajari piti meille aamuhartauden paikassa joka Päivärannassa on nimetty tällaisia tilaisuuksia varten nimellä Hiljainen huone. Täältä siirryttiin seuraavaksi suoraan kokousauditorioon, pitämään varsinaista kokousta.

TOIMINNALLISTEN ASIOIDEN TIIVISTELMÄ VARSINAISESTA KOKOUKSESTA

 1§ Kokouksen avaus
Sukuseuran puheenjohtaja Kari Iso-Järvenpää avasi kokouksen toivottamalla läsnäolijat tervetulleeksi Pajari-sukuseuran kolmanteen kymmenenteen seitsemänteen (37) kokoukseen, joka samalla oli sukuseuran 40-vuotisjuhlakokous.

2§ Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kari Iso-Järvenpää ja sihteeriksi Sirpa Koistinen.

3§ Työjärjestyksen hyväksyminen
Työjärjestys hyväksyttiin yksimielisesti.

4§ Päätösvaltaisuuden toteaminen
Todettiin, että kokous oli laillisesti kutsuttu koolle ja se todettiin päätösvaltaiseksi.

5§ Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Risto Pajari ja Pirkko Pajari, molemmat Imatralta.

6§ Sukuseuran toimintakertomus kaudelta 2016-2018
Sukuseuran toimintakertomuksen esitteli sihteeri Sirpa Koistinen.

7§ Tilinpäätös ja toiminnantarkastuskertomus kaudelta 2016 -2018
Kokoukselle esitettiin sukuseuran tuloslaskelma ja tase. Toiminnantarkastaja Risto Pajari luki  toiminnantarkastuskertomuksen.

8§ Tilinpäätöksen vahvistaminen
Sukuseuran tilinpäätös vahvistettiin yksimielisesti.

9§ Sukuseuran puheenjohtajan valinta kaudelle 2018-2020
Sukuseuran puheenjohtajaksi valittiin kaudeksi 2018-2020 yksimielisesti Kari Iso-Järvenpää.

10§ Sukuneuvoston jäsenten valinta toimintakaudelle 2018-2020
Sukuneuvoston kokoonpano kaudella 2018-2020 on: Kari Iso-Järvenpää (pj), Kaarina Pajari (emäntä), Harri Pajari (isäntä), Arto Pajari, Maija-Leena Pajari, Anja Repo, Paavo Vaittinen, Juho Pajari, Pirkko Pajari ja Sirpa Koistinen. Sukuneuvosto järjestäytyy ensimmäisessä kokouksessaan.

11§ Jäsenmaksusta päättäminen
Sukuseuran jäsenmaksu on toimintakaudella 2018-2020 (2 vuotta) 30 euroa.

12§ Toimintasuunnitelma kaudelle 2018 -2020
Toimintasuunnitelmaksi hyväksyttiin yksimielisesti seuraava:
Sukuseuran toiminnan päätarkoituksen toteuttamiseksi

  • kerätään ja arkistoidaan sukua koskevaa tietoa ja suvun vaiheita koskevaa aineistoa
  • sukuseuran toiminta tehdään kiinnostavaksi, ajassa pysyväksi ja innostavaksi
  • Kehitetään erilaisia markkinointikeinoja toiminnan aktivoimiseksi ja uusien jäsenten saamiseksi mukaan
  • järjestetään juhlasukukokous vuonna 2020.
  • ilmoitetaan toiminnasta ja erilaisista tapahtumista sukuseuran internetsivuilla www.pajari-sukuseura.fi .
  • Kehitetään ja ylläpidetään sukuseuran internet-sivustoa.
  • kuullaan palautetta toiminnan parantamiseksi
  • Päivitetään sukuseuran 40-vuotishistoriikki

13§ Sukuseuran ansioituneiden jäsenten palkitseminen
Sukuseuran eroavaa emäntää Raija Hämeliniä muistettiin sukuseuran ansiomerkillä. Sukuseuran erovaa isäntää Mikko Arposta muistettiin sukuseuran uudella kunniakirjalla. Sukuseuran sihteeriä Sirpa Koistista muistettiin sukuseuran uudella kunniakirjalla. Muistamisilla haluttiin osoittaa kaikkien hyvä ja ansiokas toiminta sukuseuran hyväksi.

14§ Sukuseuran poisnukkuneiden jäsenten muistaminen
Sukuseuran juuri valittu uusi isäntä Harri Pajari luki tietoomme tulleet poisnukkuneet jäsenet ja sukuseuran juuri valittu uusi emäntä Kaarina Pajari sytytti kynttilän heidän muistokseen. Poisnukkuneita kunnioitettiin hiljaisella hetkellä.

15§ Muut jäsenten kokoukselle esiin tuomat asiat
Kokousasioita, mukaan lukien sukuneuvoston kokukset toivottiin enemmän sukuseuran internetsivuille.

16§ Kokouksen päättäminen
Kokouksen puheenjohtaja Kari Iso-Järvenpää päätti vilkkaasti keskustelleen sukukokouksen kiittäen osallistujia aktiivisuudesta ja toivottaen hyvää kotimatkaa ja kesän jatkoa.

   Kokouksen jälkeen nautittiin vielä lounas ja kahvit ennen kotimatkaa. 40-vuotisjuhlakokoukseen osallistui kaikkiaan 23 sukuseuran jäsentä.